Poliisi takavarikoi helsinkiläisasunnosta kilokaupalla kokaiinia

Ohhoh! · Tim Isokivi

Keskusrikospoliisi kertoo tiedotteessaan tutkivansa isoa huumerikosten kokonaisuutta. Poliisi takavarikoi tutkinnan yhteydessä noin 6,5 kiloa kokaiinia, 3 kiloa amfetamiinia ja suuren summan käteistä rahaa. Poliisi on selvittänyt huhti-toukokuun aikana tapahtunutta kokaiinin levitystä.

Ensimmäiset sihen liittyvät kiinniotot tapahtuivat toukokuun alussa. Poliisi takavarikoi tuolloin 6,5 kiloa kokaiinia helsinkiläisestä yksityisasunnosta. Tutkinnan aikana poliisi takavarikoi myös lähes 20 000 euron arvosta käteistä rahaa, jonka epäillään olevan peräisin kokaiinin myynnistä.

Lisäksi tutkinnan yhteydessä paljastui toinen epäilty törkeä huumausainerikos. Poliisi takavarikoi kesäkuun alussa yhden epäilyn asunnosta Vantaalta noin kolme kiloa amfetamiinia. Poliisi kertoo ottaneensa kiinni asiakokonaisuuteen liittyen yhteensä seitsemän henkilöä, joista kolme on edelleen tutkintavankeudessa. Takavarikoitujen huumeiden arvo katukaupassa oli arviolta yli 850 000 euroa.