Amanda Bynes pääsi psykiatrisesta sairaalasta – hoitojakso kesti kaksi viikkoa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Amerikkalainen näyttelijälupaus Amanda Bynes on vapautettu psykiatrisesta sairaalasta kaksi viikkoa sinne kirjautumisen jälkeen. Bynes sai avohoitosuunnitelman, jota noudattamalla naisen uskotaan pystyvän huolehtimaan itse itsestään laitoksen ulkopuolella. Amanda Bynesilla on todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö, jonka hoito on edistynyt huomattavasti pari viikkoa kestäneen jakson aikana.

Lääkärit pidensivät hänen oleskeluaan 72 lakisääteisen tunnin lisäksi kahdella viikolla. TMZ:n mukaan 37-vuotias Amanda Bynes kutsui itse poliisit avukseen ja kertoi, että hän kärsii psykiatrisesta hätätilanteesta. Maaliskuussa Bynes löydettiin alasti Los Angelesin kaduilta vaeltamasta, joten hänellä on menossa vaikeampi aikakausi elämässä.

Näyttelijän kihlattu Paul Michael erosi Bynesistä heinäkuussa 2022. Sen jälkeen nainen on jättänyt osan lääkkeistä syömättä, mikä on johtanut suoraan sairaalahoitoon. Lisäksi hänellä on historiassa todettu erilaisia päihderiippuvuuksia. Amanda Bynes oli yksi parhaiten menestyvistä lapsitähdistä Hollywoodissa. Hänen elämänsä on sittemmin ollut sekavaa syöksykierrettä. Ongelmien alkuperää on vaikea arvioida, mutta viihdemaailmalla lienee osasyynsä mielenterveysongelmien syntymisessä.