Beverly Hillsin täydellinen nainen erosi – ystävä väittää laihdutuslääkkeen muuttaneen lesboksi

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Beverly Hillsin täydelliset naiset -televisiosarjassa esiintynyt Kyle Richards on asumuserossa aviomiehensä Mauricio Umanskyn kanssa. Naisen lähipiiristä on nyt kerrottu, että Richards muuttui sen jälkeen, kun aloitti laihdutuslääke Ozempicin käytön.

Kyle on ollut naimisissa Mauricion kanssa vuodesta 1996. Kyle Richards on vakuuttanut, että he rakastavat toisiaan, ovat ainoastaan asumuserossa ja yrittävät saada vielä avioliittonsa toimimaan. Moni on alkanut kuitenkin epäillä, että Richardsilla olisi suhde Morgan Wade -nimiseen kantrilaulajaan, koska naiset ovat näyttäytyneet tiiviisti yhdessä viime aikoina. Tilannetta ei helpota se, että myös naisen ystävät ovat samaa mieltä.

Kyle esiintyy Morganin uudella musiikkivideolla esittäen laulajan uutta rakkautta. Watch What Happens Live -ohjelmassa vieraillut Kyle Richardsin ystävä Jeff Lewis veisteli Kylen olevan lesbo ja laihduttava Ozempic-lääkkeen avulla. Toinen ystävistä, Heather McDonald sanoi kuitenkin, että Kyle Richards on sijoittanut omaisuuttaan kantrilaulajan uraan ja siksi esiintyy myös naisen uudella videolla mediahuomion saavuttamiseksi.