Realitytähden tili hakkeroitiin – raju väite julkaistiin Instagamissa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Unelmien poikamiestyttö -sarjan kilpailija Josh Seiterin kerrottiin kuolleen 36-vuotiaana. Miehellä on aiemmin todettu mielenterveysongelmia. Hänen perheensä väitettiin ilmoittaneen traagisista uutisista Instagramissa maanantaina. Nyt Josh Seiter kertoo olevansa hengissä ja kyseessä oli hakkerin tekemä pila.

Tiistaina Seiter jakoi Instagramiin videon, jolla hän väitti tilinsä joutuneen väärinkäytöksen kohteeksi.

– Hei kaverit! Kuten näette, olen elossa ja voin hyvin. Tilini hakkeroitiin, Seiter jutteli videolla ja kertoo yrittäneen päästä tililleen 24 tunnin ajan oikaisemaan asiaa.

– Joku vitsailee julmasti mielenterveysongelmieni kanssa kamppailulla. Olen käynyt läpi masennuksen ja itsemurhayrityksiä, hän jatkaa ja pahoittelee hakkerin aiheuttamia tuntemuksia poismenostaan.

Hän lupaa päivittää lisää tietoa tilin kaappamisesta myöhemmin kerättyään enemmän tietoa. Sukulaisten väitettiin julkaisseen Seiterin tilillä tiedotteen realitytähden kuolemasta.

– Kerromme uutisen Joshuan yllättävästä kuolemasta ärimmäisen raskaalla sydämellä. Kuten kaikki hänet tunteneet tietävät, oli Joshua uskomattoman kirkas tähti yhä hämärämmässä maailmassa. Hänen peloton äänensä ja lannistumaton henkensä auttoivat tuhansia ihmisiä synkimpinä hetkinä tuntemaan olonsa hieman vähemmän yksinäiseksi, perhe kirjoitti Instagramiin.

Perhe kertoi olevansa surullinen poismenosta, mutta samaan aikaan he saivat lohtua mukamas siitä, että Joshua Seiter oli päässyt viimein rauhaan. Seiterillä oli diagnosoitu pakko-oireinen häiriö (OCD), kaksisuuntainen mielialahäiriö ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö.

Seiter osallistui Unelmien poikamiestyttö -sarjaan vuonna 2015, mutta putosi ensimmäisen viikon jälkeen.

https://www.instagram.com/p/CwgStS9xBIN/?hl=en

https://www.instagram.com/p/Ct7KHEwxSjz/?hl=en

https://www.instagram.com/p/CwiX_Ypt7wc/?hl=en