Jenni Vartiainen festivaalikiertueelle – uusi single julkaistiin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Laulaja-lauluntekijä Jenni Vartiainen paljasti taannoin palaavansa soolouralle vuosien tauon jälkeen. Hän tarjosi TikTok-tilillään esimakua uudesta Lanka-nimisestä singlestään. Paluu ei suinkaan jää singlen julkaisuun.

Jenni Vartiainen suuntaa ensi kesänä kattavalle festivaalikiertueelle. Kiertue alkaa 28. kesäkuuta Seinäjoen Provinssissa. Mukaan mahtuu lukuisia tapahtumia eri puolilla Suomea. Vartiaisen Lanka-kappale julkaistiin perjantaina 10. marraskuuta. Kyseessä on ensimmäinen single tulevalta viidenneltä sooloalbumilta.

– Kappale sai alkunsa New Yorkissa kesällä 2020 aikana, jolloin maailmassa vallitsi epätietoisuus ja meillä oli pieni lapsi keskellä sitä kaikkea. Välimatkasta huolimatta tuntui, että tämän laulun myötä palasin juurilleni, Vartiainen kuvailee tiedotteessa.

Festivaalikiertueen vahvistetut esiintymiset:

28.6. Seinäjoki, Provinssi



29.6. Himos, Iskelmä Festivaali



3.7. Kuopio, Kuopio Wine Festival



6.7. Turku, Ruisrock



12.7. Jyväskylä, Suomipop Festivaali



18.7. Tampere, Tammerfest



20.7. Vantaa, Tikkurila Festivaali



27.7. Oulu, Qstock



2.8. Joensuu, Osuuskaupparock



10.8. Rovaniemi, Simerock