Windows95man valmis vaihtamaan nimensä – sitten viisuorganisaatiolta tuli outo päivitys

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen edustajaksi Euroviisuihin lauantaina äänivyöryllä valittu Windows95man on ilmoittanut, että hän voi joutua vaihtamaan nimensä. Syynä on kansainvälisen viisuorganisaation sääntö, jonka mukaan tuotemerkkejä ei saa käyttää Euroviisuissa. Artisti vahvisti tänään Yleisradion haastattelussa olleensa tietoinen asiasta jo aiemmin.

Windows95man kiitteli Yleisradiota siitä, että se antoi hänen esiintyä artistinimellään, jota ei siis tarvinnut sensuroida UMK-kilpailuun. Ruotsin Malmössä myöhemmin keväällä järjestettävissä varsinaisissa viisuissa tuotemerkkiä ei kuitenkaan saisi käyttää. Pian voiton jälkeen tuli kuitenkin jymy-yllätys, kun viisuorganisaatio käytti yllättäen itse artistinimeä Windows95man päivityksessään.

Eurovision Song Contestin päivityksen voi katsoa alta. Viisuorganisaation somepäivitys ei välttämättä vielä anna varmuutta siihen voiko Windows95man-nimeä käyttää Malmössä, mutta se voi kuitenkin antaa jotain suuntaa. Tänään Windows95man kertoi Yleisradiolle olevansa valmis muuttamaan artistiniemään, mikäli kilpailun järjestäjät sitä edellyttävät.