NASA julkaisi kuvan Kuun pimeältä puolelta: ”Tätä emme koskaan näe”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme aiemmin tänään miten amerikkalainen Intuitive Machines -yhtiön valmistama avaruusalus Odysseus laskeutui Kuun pinnalle varhain perjantaiaamuna Suomen aikaa. Kyseessä oli ensimmäinen yhdysvaltalainen alus Kuussa sitten vuoden 1972.

Nyt Yhdysvaltojen avaruushallinto NASA on julkaissut harvinaisen kuvan, jossa on yhdistetty peräti 15 000 valokuvaa vuosilta 2009-2011. Otokset eivät siis liity parhaillaan käynnissä olevaan hankkeeseen. NASA julkaisi sosiaalisessa mediassa tarkan valokuvan Kuun pimeästä puolesta ja totesi, että tätä puolta taivaankappaleesta emme koskaan näe maapallolta käsin.

Samalla NASA muistutti, että Kuun toisen puolen yleinen nimitys pimeäksi puoleksi ei pidä kirjaimellisesti paikkaansa, koska sinne paistaa aurinko yhtä paljon kuin toisellekin puolelle. Kuun taustapuolella on selvästi enemmän iskuista syntyneitä kraatereita.

Odysseus-luotaimen on määrä kerätä tietoa Kuun pinnasta ja tutkia avaruussäätä. Sen tehtävä kestää vain noin seitsemän vuorokautta, sillä alusta ei ole suunniteltu kestämään pitkiä aikoja Kuun kylmyydessä.