Munien puolesta -keräys muistuttaa: ”Eturauhassyöpä on kaikkein yleisin”

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Syöpäsäätiön koordinoima Munien puolesta -keräys jatkuu maaliskuun loppuun saakka. Sen avulla kerätään varoja miesten eturauhas- ja kivessyövän tutkimukseen Suomessa. Eturauhassyöpä on nykyään kaikkein yleisin syöpä Suomessa. Sen sijaan kivessyöpä on nuorten miesten yleisin syöpä.

– Munien puolesta -keräyksellä haluamme taklata Suomen yleisimmän syövän. Miesten eturauhassyöpä on huolestuttavasti kirinyt jo ohi naisten rintasyövän Suomessa. Syöpä vastustajana on epäreilu ja aloitamme keräyksen, jotta mahdollisimman moni mies saisi lisää peliaikaa tässä elämän isossa pelissä. Kutsumme ilolla kaikki mukaan tähän tabuja rikkovaan mutta tärkeään uuteen keräykseen, kiteyttää Syöpäsäätiön varainhankintajohtaja Sari Meller.

Munien puolesta -keräys näkyy yleisölle monin tavoin esimerkiksi Liigan jääkiekko-otteluissa ja MTV:n kanavissa maaliskuun puoleen väliin asti. Mukana on myös Black Horse, jonka kampanjatuotteet ovat myynnissä maaliskuun loppuun asti.