Turisti yritti ottaa karhun kanssa selfien ja avasi auton ikkunan – huonostihan siinä kävi

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Moira Gallacher -niminen skotlantilainen nainen oli Romaniassa lomailemassa ystävänsä kanssa. He päättivät lähteä ajelulle Karpaateille. Matkan aikana ystävykset näkivät useammankin ruskeakarhun, joista he yrittivät saada kuvaa.

Karhuemo ja karhunpoika olivat aluksi olleet Moiran ystävän ikkunan puolella ja ystävä otti karhujen kanssa kuvan. Moiraa oli jäänyt harmittamaan, että hän ei ollut saanut kuvaa, minkä jälkeen he olivat menneet takaisin ja karhu oli tullut nyt Moiran ikkunan puolelle.

Avonaisesta ikkunasta Moira oli ottanut kuvaa hänestä ja karhusta, kun karhu oli tarttunut naisen käteen. Käteen oli tullut raatelusta jälkiä ja 72-vuotias Moira Gallacher tarvitsi sairaalahoitoa. Tilanteessa olisi kuitenkin voinut käydä paljon pahemminkin mikäli naisella ei olisi ollut niin paksua takkia yllään.

Nainen oli ajatellut aluksi, että heitä lähestyneet karhut olivat kilttejä ja ystävällisiä. Hyökkäyksen jälkeen Moira People-sivuston mukaan arveli, että karhut taisivat olla vain nälissään ja näkivät heissä seuraavan lounaansa.