Vera Wang suunnittelee syntymäpäiväänsä – vuosipäivä tuo paineita

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Yhdysvaltalainen maailmankuulu muotisuunnittelija Vera Wang on joka vuosi järjestänyt itselleen näyttävän syntymäpäiväjuhlat. 27. kesäkuuta nainen täyttää 75 vuotta, mikä on alkanut aiheuttamaan Vera Wangille paineita juhlien suunnittelemisen suhteen.

Vera Wangin nuorekas ulkonäkö on vuosi vuodelta aiheuttanut enemmän hämmennystä. Naisen mukaan hänet pitää nuorekkaana satunnainen herkuttelu ja työnteko. Wang on People-sivuston mukaan kertonut, että tällä hetkellä hän kokee tekevänsä parasta työtään luomisen suhteen. Hän toivoo olevansa työkykyinen vielä yli 90-vuotiaanakin.

Vera Wang ei vielä tiedä miten hän tulee juhlimaan 75-vuotissyntymäpäiväänsä. Ikä tuntuu merkkipaalulta, joka aiheuttaa juhlienkin suhteen jo hieman paineita. Sen muotisuunnittelija kuitenkin tietää jo varmuudella, että juhlissa tulee olemaan paljon kakkua.