Näyttävä luonnonilmiö herätti hämmästystä – kuin taivaalle ilmestynyt reikä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Taivaalla nähdään toisinaan hämmästystäkin herättäviä ilmiöitä. Yhdysvaltojen Vermontin ja New Yorkin osavaltioissa ihmeteltiin sunnuntaiaamuna keskelle pilveä ilmestynyttä laajaa aukkoa. Ilmiöstä otetut kuvat levisivät nopeasti sosiaalisessa mediassa.

Harvinaisen näyn taustoista kertoi Yhdysvaltain kansallinen sääpalvelu. Kyse oli reikäpilvi-ilmiöstä, joka tunnetaan englanniksi termillä fallstreak hole. Sääpalvelun mukaan se syntyy tyypillisesti silloin, kun pilven veden lämpötila on nollan alapuolella, mutta vesi ei ole jäätynyt.

– Kun lentokone lentää pilven läpi, sen siipien ja rungon ympärillä oleva ilma laajenee ja viilenee. Tämä saa vesipisarat muuttumaan pieniksi jääkiteiksi, jotka ovat pisaroita raskaampia. Ne putoavat pilvestä ja jättävät taakseen reiän, sääpalvelun X-julkaisussa kerrottin.