Suomalaiset matkustelevat ahkerasti Euroopan unionin ulkopuolelle esimerkiksi Amerikkaan, Afrikkaan ja Aasiaan. Kotiin tullessa on hyvä muistaa tullaukseen liittyvät säännöt, sillä mahantuontirajoitukset ovat tiukemmat EU:n ulkopuolelta tullessa.
– Ohjeemme Suomeen tulijalle on yksinkertainen ja helppo toteuttaa: tutustu aina etukäteen tuontirajoituksiin esimerkiksi Tullin verkkosivuilla. Näin voit välttyä yllätyksiltä, neuvoo tulliylitarkastaja Niina Taimela.
Esimerkiksi Suomeen ei voi tuoda liha- tai maitotuotteita EU:n ulkopuolelta. Kielto koskee myös eväsleipiä ja lemmikkieläinten ruokia. Lisäksi EU:n alueella sian ja villisian lihan tuontia on rajoitettu niistä maista, joissa on todettu afrikkalaista sikaruttoa. Myöskään useimpia kasveja ja kasvituotteita ei saa tuoda EU:n ulkopuolelta Suomeen ilman kasvinterveystodistusta. Ei siis edes yhtä omenaa ilman todistusta. Rajoitus koskee myös Norjaa.
– Käteisvarojen tuonti Suomeen EU:n ulkopuolelta ei ole kiellettyä tai rajoitettua, mutta jos mukana on 10 000 euroa tai enemmän, täytyy tehdä ilmoitus Tullille. Sama koskee vientiä Suomesta EU:n ulkopuolelle, Tulli kommentoi.
Jos saapuu Suomeen EU:n tulli- ja veroalueen ulkopuolelta lentäen, saa ostoksia, kuten elektroniikka ja vaatteita tuoda enintään 430 euron arvosta tullitta ja verotta. Rajoituksiin tutustuessaan matkailijan täytyy siis kiinnittää erityistä huomioita, tuleeko hän Suomeen EU:sta, EU:n ulkopuolelta, EU:n tulli- tai veroalueelta vai Eta-alueelta? Esimerkiksi Pohjoismaissakin on EU-maita ja EU:n ulkopuolisia maita.