Raekuuro voi aiheuttaa autolle suurtakin vahinkoa – varaudu näin

Autot · Tim Isokivi

Kesäinen ja lämmin sää voi saada yllättävän käänteen raekuuron merkeissä. Joskus raekuurot äityvät niin rajuiksi, että ne aiheuttavat jo aineellista vahinkoa. Esimerkiksi taannoin Kittilän, Laitilan ja Kouvolan seuduilla satoi paikoin jopa viiden sentin mittaisia rakeita.

Isokokoiset rakeet voivat aiheuttaa lommoja autoon. Autoklinikan tiedotteessa neuvotaan säilyttämään autoa raekuuron ajan suojaisassa paikassa, kuten katoksessa tai autotallissa. Mikäli auto on pakko jättää taivasalla, kannattaa välttää paikkoja, joissa rajuilma voi lennättää oksia tai muuta irtaimistoa auton päälle.

– Välillä rajuksi yltynyt myrsky voi kaataa jopa kokonaisia puita ja aiheuttaa näin isoja vaurioita myös autoille, kertoo Autoklinikan PDR-asiantuntija Vesa Mattila.

– Mikäli sattuu olemaan autolla liikenteessä rajun raekuuron alkaessa, kannattaa pyrkiä pysähtymään esimerkiksi tien sivuun, jos se vain on turvallista eikä vaaranna muuta liikennettä. Sateessa ajaminen pahentaa raevaurioita ja voi heikentyneen näkyvyyden vuoksi aiheuttaa myös ulosajoja, Mattila varoittaa.

Raekuurojen aiheuttamat vauriot neuvotaan korjauttamaan mahdollisimman nopeasti. Syvissä lommoissa vaurioitunutta maalipintaa ei välttämättä alkuun huomaa. Rikkoutunut maalipinta puolestaan lisää ruostumisriskiä.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.