One Direction -tähdet lopettivat Simon Cowellin seuraamisen somessa – tässä syy

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Entiset One Direction -jäsenet Niall Horan ja Louis Tomlinson ovat lopettaneet Simon Cowellin seuraamisen Instagramissa. Tämä päätös tuli sen jälkeen, kun Cowell kertoi julkisesti katuvansa sitä, ettei lisännyt sopimukseen kohtaa, joka olisi antanut hänelle omistusoikeuden yhtyeen nimeen.

One Direction nousi maailmanlaajuiseen suosioon X Factor -ohjelman kautta, jossa Cowell toimi tuomarina ja mentorina. Yhtyeen menestys oli osittain Cowellin strategisen ohjauksen ansiota, mutta yhtyeen jäsenet ovat myöhemmin ilmaisseet halunsa irtautua Cowellin varjosta ja löytää oman polkunsa soolourien merkeissä.

Tämä on saanut Simon Cowellin katumaan Daily Mail -sivuston mukaan sitä, että hänelle ei jäänyt omistusoikeutta One Direction -nimeen. Nimen avulla hän olisi myöhemmin voinut vielä tehdä sillä rahaa ja kenties jatkaa bändin tarinaa eri jäsenten kanssa.

Simon Cowell myönsi, että tämä oli hänen suurin virheensä yhtyeen manageroinnissa. Kommentit eivät ilmeisesti miellyttäneet Niall Horania tai Louis Tomlinsonia, koska heistä kumpikin lakkasi seuraamasta vanhaa manageriaan sosiaalisessa mediassa.