Yhdysvaltojen Connecticutissa asuvan perheen kesäpäivä sai taannoin odottamattoman käänteen. Perheelle tuli kiire palata sisätiloihin ulkoa, sillä paikalle löntysteli karhu. Kohtaaminen tallentui viraalina levinneeksi videoksi.
Kristin Lee oli viettämässä aikaa kotinsa pihalla muiden perheenjäsenten kanssa. Yhtäkkiä perheen lapset huusivat järkyttyneinä näkevänsä karhun. Puutarhatuoleissa istumassa olleet aikuiset kääntyivät katsomaan taakseen, ja saivat huomata lasten puhuvan totta.
Koko perhe pakeni nopeasti sisälle. Kaikki osalliset selvisivät tilanteesta lopulta säikähdyksellä. Karhu ei vaikuttanut olevan järin kiinnostunut ulkona aikaa viettäneistä ihmisistä, vaan jatkoi matkaansa pihan poikki.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten karhu tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.