Kesäiset säät ovat jatkuneet tänä vuonna syyskuulle asti. Sunnuntaina Suomessa rikottiin jo uusi ennätys syyskuun kuudennen hellepäivän myötä. Lämpötila nousi iltapäivällä 25 asteen yli Raumalla, Kokemäellä, Turussa, Mikkelissä, Porissa ja Salossa.
Aiempi syyskuun hellepäivien ennätys 1961 alkaneissa vertailukelpoisissa tilastoissa on vuodelta 1968. Tuolloin syyskuisia hellepäiviä kertyi viisi kappaletta. Syyskuussa 2024 rikki mennyt uusi ennätys on siis toistaiseksi kuusi kappaletta.
Sunnuntai ei Forecan mukaan välttämättä jäänyt kuun viimeiseksi hellepäiväksi. Tuolloin arvioitiin, että helleraja saattaisi rikkoutua paikallisesti jo maanantaina 9. syyskuuta. Suomeen voi seuraavan viikonvaihteen jälkeen saapua uusi lämpöaalto, minkä seurauksena lämpötilat saattavat jälleen nousta hellelukemiin.