Michael Jacksonin perikunta on ajautunut kiistaan huutokauppakamari Gotta Have Rock and Rollin kanssa. Huutokauppakamari on asettanut myyntiin c-kasetteja, joiden kerrotaan sisältävän Jacksonin julkaisemattomia kappaleita. Perikunta ei ole asiasta mielissään.
Huutokaupattavana on kaksi kasettia, jotka sisältävät molemmat 12 kappaletta. Huutokauppakamarin mukaan Jackson työsti kappaleita 1980- ja 90-luvuilla yhdessä musiikkituottaja Bryan Lorenin kanssa ennen Dangerous-albumiaan. 85 000 dollarin lähtöhintaan kaupattavien kasettien lopullisen myyntihinnan odotetaan nousevan jopa 200 000 dollariin, eli yli 190 000 euroon.
Jacksonin perikunta on TMZ:n mukaan kertonut kasettien olevan vain kopioita perikunnan omistamista master-nauhoista. Ostaja ei saa siis näin ollen laillisesti kopioida nauhoja tai toistaa niitä julkisesti. Perikunta myös kuvaili c-kasettia vanhentuneeksi formaatiksi.
Gotta Have Rock and Rollin johtaja Dylan Kosinski puolestaan uskoo kopio- ja julkaisukiellon vain nostavan nauhojen arvoa. Hänen mukaansa nauhojen huutokauppaaminen on merkittävä asia, sillä perikunta pimittää master-nauhoja omassa holvissaan.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Michael Jackson tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.