Kevät on suomalaisia kiinnostavien suurten kansainvälisten tapahtumien kulta-aikaa. Viikonlopun aikana lukuisissa kodeissa jännitettiin sekä Euroviisujen finaalia että jääkiekon MM-kisojen ensimmäisiä otteluita.
Jääkiekon MM-kisojen perjantaina pelatussa avausottelussa Suomi otti mittaa Saksasta. Ottelu päättyi Suomen voittoon luvuin 3-1.
Suomalaiset ovat kiekkokansaa
Suomen avausottelu tavoitti MTV:llä yhteensä noin 1,4 miljoonaa suomalaista. MTV:n lauantaina julkistama luku pitää sisällään MTV3 ja MTV Urheilu 1 -kanavien sekä MTV Katsomon katsojamäärät.
Luvut eivät ole MTV:n mukaan vielä lopullisia. Myöhemmin selviävissä TotalTV-luvuissa tulee olemaan mukana koko MTV katsomon katselu eri päälaitteilla.
Ottelun keskikatsojamäärä oli MTV:llä 856 000. Viime vuonna jääkiekon MM-kisojen avausottelun vastaava luku oli 851 000. MTV:n mukaan kaikista televisiokatsojista 67 prosenttia seurasi MTV:n ottelulähetystä. Avausottelun lopullinen katsojamäärä Suomessa oli todennäköisesti vielä suurempi.
Otteluja on nimittäin ollut mahdollista seurata myös Viaplay Urheilu -kanavilla ja Viaplayn suoratoistopalvelun kautta. Jääkiekon MM-kisoja on tänä vuonna varjostanut MTV:n ja Elisan välinen kiista. MTV3, MTV Sub ja MTV Ava pimenivät Elisan kaapeli-tv-verkossa ja Elisa Viihteessä keskiviikkona 13. elokuuta, sillä osapuolet eivät päässeet sopuun jakelusopimusta koskevissa erimielisyyksissään.
Jääkiekon MM-kisat jatkuivat Leijonien osalta lauantaina.
Jääkiekon suomalaisfanien SuomiKiekko-sivulla on vinkattu, että MM-kisojen otteluja on mahdollista katsoa ilmaiseksi myös tšekkiläisen Ceska Televizen suoratoistopalvelussa. Katsomiseen kuitenkin vaaditaan VPN-sovellus.
Jääkiekon MM-kisat jatkuivat Leijonien osalta lauantaina, jolloin Suomi sai vastaansa Unkarin. Myös kyseinen ottelu päättyi Suomen voittoon, tällä kertaa luvuin 4-1.
Maanantaina 18. toukokuuta Suomi ottaa mittaa Yhdysvalloista kello 17.20 alkaen. Torstaina 21. toukokuuta vuorossa on puolestaan Suomen ja Latvian välinen ottelu.
Lähteet: MTV (STTInfo), Suomikiekko
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten MM jääkiekko tai laajemmin samasta aihealueesta Urheilu -osioistamme.