Kela rauhoittelee maksukohua: ”Asiakkaiden ei kannata huolestua”

Uutiset Toimittaja:

Kansaneläkelaitos Kela on aiheuttanut toukokuussa monille ylimääräisiä sydämentykytyksiä, kun tukea onkin tullut pankkitilille liian vähän. Nyt Kela rauhoittelee tilannetta kertomalla, että kyseessä on suunniteltu toimenpide, jossa maksut on jaettu kahteen osaan.

Monet asiakkaat ovat ottaneet yhteyttä Kelaan huomattuaan tilanteen ja huolestuttuaan esimerkiksi työttömyystuen maksatuksesta. Muutos liittyy aiemmin uutisoimaamme toukokuun alussa voimaan astuneeseen muutokseen, jossa työmarkkinatuki ja peruspäiväraha korvattiin yleistuella. Tämä on vaikuttanut maksueriin toukokuussa.

”Asiakkaiden ei kannata huolestua”

– Kela maksaa toukokuussa työttömyystuet asiakkaille kahdessa erässä. Toisessa erässä maksetaan työmarkkinatuki tai peruspäiväraha, joka on myönnetty huhtikuun loppuun asti. Toisessa erässä maksetaan yleistuki, joka on myönnetty toukokuun alusta alkaen. Asiakkaiden ei kannata huolestua, vaikka yleistuen maksu näkyy OmaKelassa muutaman päivän viiveellä, Kela viestittää.

Mikäli maksuissa on vaikuttanut olevan puutteita, tulee huomioida, että 30. huhtikuuta saakka myönnetty työmarkkinatuki tai peruspäiväraha maksetaan erillisessä toisessa erässä. Toisessa erässä maksetaan yleistuki toukokuun alusta lukien.

Yleistuen maksutiedot näkyvät myös OmaKelassa hieman viiveellä, Kelan työttömyysetuuksien ratkaisukeskuksen päällikkö Sarita Alarotu kertoo.

Asiakkaat ovat huolestuneet, koska näkyvä summa on ollut tavallista pienempi.

– Kun asiakas täyttää työttömyysajan ilmoituksen OmaKelassa, hänelle näkyvät ensin vain tiedot työmarkkinatuen tai peruspäivärahan maksusta. Asiakkaat ovat huolestuneet, koska näkyvä summa on ollut tavallista pienempi. Tiedot yleistuen maksusta tulevat näkyviin OmaKelaan vasta muutama päivä työttömyysajan ilmoituksen täyttämisen jälkeen, Kelasta kommentoidaan.

Keskeinen huomio on, että toukokuun alusta lukien voimaan tulleen yleistuen määrä on sama kuin työmarkkinatuen ja peruspäivärahan määrä, eli tukisumma ei muutu uudistuksessa. Yleistukea saa noin 240 000 työtöntä.

Lähde: Kela

Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.