Leikkipaikan turvallisuus on sen taloyhtiön vastuulla, jonka alueella leikkipaikka sijaitsee. Leikkipaikan turvallisuus on tarkastettava säännöllisesti, muistuttaa Kiinteistöliitto.
Leikkipaikan turvallisuus suositellaan tarkastamaan esimerkiksi kevättalkoiden yhteydessä. Turvallisuus tulee tarkastaa vähintään vuosittain ja laatia tarkastuksesta kirjallinen raportti.
Taloyhtiö päättää tarkistuksesta
Jos leikkipaikka on kovassa käytössä, kannattaa turvallisuutta tarkastella useamman kerran vuodessa. Turvallisuudesta täytyy kuitenkin huolehtia riippumatta siitä, käytetäänkö leikkipaikkaa aktiivisesti.
– Lainsäädäntö ei edellytä leikkipaikan tarkastuksen tilaamista ulkopuoliselta palveluntarjoajalta, joten taloyhtiö voi päättää, tarkastaako leikkipaikan turvallisuuden omin voimin vai tilaako palvelun, kertoo tiedotteessa Kiinteistöliiton vanhempi lakimies Minna Anttila.
– Jos leikkivälineet ovat teknisesti monimutkaisia tai hallituksen ja isännöitsijän taidot eivät riitä tarkastuksen tekemiseen, tarkastus on syytä tilata asiantuntijalta, Anttila jatkaa.
Tarkastuksessa kannattaa kiinnittää huomiota esimerkiksi puisiin osiin, ketjuihin, rakenteiden tukevuuteen ja hiekkalaatikon hiekan puhtauteen. Myös putoamisriskeihin ja siihen, ettei leikkijä voi jäädä kiinni leikkivälineeseen, on syytä kiinnittää huomiota.
Taloyhtiön täytyy tunnistaa omalta leikkipaikaltaan ne kohdat, joista voi aiheutua loukkaantumisen vaara.
Leikkipaikan turvallisuustarkastuksen dokumentoinnissa kirjataan ajankohdat, havaitut vaaranpaikat, viat ja puutteet sekä huoltotoimenpiteet ja vikojen korjaaminen.
Taloyhtiöiden velvollisuus kirjata leikkipaikan turvallisuuteen liittyviä seikkoja on mukana toukokuussa 2025 voimaan tulleessa kulutuspalvelulaissa, kertoo Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes.
Tukesin mukaan taloyhtiön täytyy tunnistaa omalta leikkipaikaltaan ne kohdat, joista voi aiheutua loukkaantumisen vaara. Tavoitteena on varmistaa leikkipaikan turvallisuus.
Asukkaita kehotetaan ilmoittamaan leikkipaikalla rikkoutuneista tai turvallisuudeltaan puutteellisista välineistä taloyhtiön hallitukselle, isännöitsijälle tai huoltoyhtiölle. He arvioivat tarvittavat toimenpiteet.
Lähteet: Kiinteistöliitto, Tukes
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten leikkikenttä, leikkipuisto tai laajemmin samasta aihealueesta Koti & Asuminen -osioistamme.