Ruotsin poliisi kertoo pidättäneensä Foxtrot-rikollisverkoston keskeisen tekijän Pohjois-Afrikassa, Tunisiassa. Pidätetty mies on Mohamed “Moewgli” Mohdhi, jota ruotsalaismedia kuvailee Foxtrot-johtaja Rawa Majid:n oikeaksi kädeksi.
Noin kolmekymppistä miestä epäillään useista vakavista väkivaltarikoksista, kuten murhista. Hänet otettiin kiinni viikonloppuna Tunisiassa ruotsalaisten ja tunisialaisten viranomaisten yhteistyöoperaatiossa.
Strategisesti merkittävä pidätys
Ruotsin kansallisen operatiivisen osaston NOA:n mukaan pidätystä pidetään strategisesti erittäin merkittävänä.
– Uskomme tämän vaikuttavan olennaisesti tämän rikollisverkoston kykyyn toteuttaa väkivaltarikoksia, tutkintajohtaja Niclas Andersson kommentoi.
Foxtrot-verkosto nousi Ruotsissa otsikoihin 2020-luvun alussa, kun maan jengisodat kärjistyivät poikkeuksellisen väkivaltaisiksi. Verkosto yhdistetään kymmeniin ampumisiin, pommi-iskuihin ja huumekauppaan liittyviin välienselvittelyihin erityisesti Tukholman ja Uppsalan alueilla.
Ruotsin poliisin mukaan rikollisverkostot ovat viime vuosina pestanneet alaikäisiä suorittamaan rikoksia. Ilmiö on heijastunut myös Suomeen.
Emme peräänny. Jahtaamme heitä yksi kerrallaan, myös ulkomailla.
Ruotsi on kamppaillut jengiväkivallan kanssa jo yli vuosikymmenen ajan. Poliisin mukaan viimeisen kolmen vuoden aikana sivullisina on kuollut 23 ihmistä ja haavoittuneita on ollut 30.
Myös Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson kommentoi pidätystä.
– Emme peräänny. Jahtaamme heitä yksi kerrallaan, myös ulkomailla, jos he ovat vaaraksi Ruotsin ihmisille, Kristersson sanoi uutistoimisto Tidningarnas Telegrambyrålle.
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten poliisi Ruotsi, Tunisia tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.