Laulaja-lauluntekijä Billie Eilish ja elokuvaohjaaja James Cameron ovat yhdistäneet voimansa. Yhteistyön tuloksena on syntynyt konserttielokuva, joka tullaan näkemään elokuvateattereissa kolmiulotteisena.
Billie Elish – Hit Me Hard and Soft: The Tour (Live in 3D) kuvattiin artistin taannoisen maailmankiertueen aikana. Eilishin ja Cameronin ohjaamassa elokuvassa nähdään artistin live-esiintymisiä sekä tunnelmia lavan takana. Esimakua konserttielokuvasta saadaan tuoreessa trailerissa.
3D-konserttitaltiointi kuvattiin maailmankiertueella
– Tämä on sinun show. Luova visio on sinun. Tämä tulee räjäyttämään ihmisten tajunnat, Cameron kuvailee trailerissa.
Eilish paljastaa trailerin lopussa järjestäneensä kiertueelleen erityisiä koiranpentuhuoneita. Kiertueen työryhmä pääsee rentoutumaan huoneissa paikallisten rescue-koirien seurassa.
Billie Eilish – Hit Me Hard and Soft: The Tour (Live in 3D) saa maailmanensi-iltansa 8. toukokuuta 2026. Konserttielokuva saapuu teatterilevitykseen myös Suomessa.
Hit Me Hard and Soft -maailmankiertue alkoi 29. syyskuuta 2024 Kanadan Quebecissa ja päättyi 23. marraskuuta 2025 San Franciscossa, Yhdysvalloissa. Väliin mahtui konsertteja muun muassa Australiassa, Ruotsissa, Norjassa, Saksassa, Britanniassa ja Japanissa.
Tämä on sinun show. Luova visio on sinun.
Ohjaaja James Cameron tunnetaan lukuisista menetyselokuvistaan kuten Titanic, Terminator 1 ja 2, Avatar ja Aliens – paluu. Elokuvan konserttiosuuksia kuvattiin Eilishin keikoilla Englannin Manchesterissa 19.-23. heinäkuuta 2025.
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Billie Eilish tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.