Nyt kannattaa vielä nauttia lämmöstä – ensi viikolla viilenee

Uutiset Toimittaja:

Lämpimistä säistä kannattaa nauttia nyt, kun se on vielä mahdollista. Tuoreen ennusteen mukaan sää viilenee ensi viikon aikana.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n tuoreen kuukausiennusteen mukaan helteinen ilmamassa on väistymässä Suomen itäpuolelle.

Kuukausiennuste lupaa viilenevää ja kosteampaa

Lämpimiä ilmoja on kuitenkin luvassa vielä kuluvalla viikolla, kertoo Foreca.

Toukokuun viimeisellä viikolla Suomeen virtaa pohjoisesta viileää ilmaa Suomen itäpuolella pyörivän matalapaineen ja Länsi-Euroopassa vahvistuvan korkeapaineen välistä. Viikko on tuoreen ennusteen mukaan Suomessa tavanomaista viileämpi.

– Uudessa ennusteessa viikon keskilämpötilakin kallistuu koko maassa asteen tai pari tavanomaista viileämmälle puolelle, kertoo meteorologi Sara Salonen Forecan sääblogissa.

Päivälämpötilat voivat nousta erityisesti etelässä 15 asteen yläpuolelle aurinkoisilla alueilla. Ajoittainen puuskainen tuuli voi kuitenkin saada ilman tuntumaan viileämmältä.

Keskilämpötilakin kallistuu koko maassa asteen tai pari tavanomaista viileämmälle puolelle.

Sateita on ennusteen mukaan tiedossa tavanomaista suurempi määrä ainakin osassa maata. Sateisilla alueilla lämpötila voi jäädä päivisinkin 10 asteen vaiheilla tai alemmas.

– Ei toki ole poissuljettua, etteikö lounaasta voisi ajoittain ulottua korkeapaineen selänne tuomaan poutaisempaa säätä, Salonen kertoo.

Kylmää ilmaa ulottuu Suomen lisäksi paikoin Skandinavian pohjoisosaan ja Euroopan itäosiin. Sen sijaan osassa Länsi-Eurooppaa viikon keskilämpötila voi olla jopa 5-8 astetta tavanomaista korkeampi.

Kesäkuu tuo käänteen lämpötiloihin

Kesäkuun 1. päivä alkavalla viikolla ennuste muuttuu epävarmemmaksi. Näillä näkymin Suomi jää kuitenkin matalapaineiden vaikutusalueelle, minkä seurauksena sateet voivat olla tavanomaista runsaampia.

Mikäli matalapaineen painopiste siirtyy kuitenkin edellisviikkoa lännemmäksi, voisi Suomeen päästä etelän ja lounaan väliltä lämpimämpää ilmaa.

Tuoreen ennusteen mukaan säässä voi tapahtua käänne lämpimämpään suuntaan 8. ja 15. kesäkuuta alkavilla viikoilla. Ennusteessa viikon keskilämpötilat ovat tavanomaista korkeampia.

Lähde: Foreca

Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.