Kodin katolle ilmestynyt haiseva yllätys on herättänyt hämmennystä Kaliforniassa. Asukkaan hämmästykseksi kävi ilmi, että kyseessä oli todennäköisesti kissapedon jätös.
Pasadenassa asuva Bill Dabney löysi kotinsa vierasmajan katolta eläimen ulostetta. Kävi heti selväksi, ettei kyseessä ollut esimerkiksi linnun jätös.
Katolla mystiset jätökset
– Katsoin ylös ja näin katolla kakkapökäleen. Katolla oli noin neljä erillistä pökälettä, Dabney kuvaili ABC 7 -uutismedialle.
Vain hetkeä myöhemmin Dabneylle selvisi ulosteen alkuperä. Hän huomasi puuman tuijottavan häntä pihallaan.
– Puuma oli asentonsa perusteella juuri valmistautumassa juoksemaan kohti. Totesin, että nyt oli aika häipyä, ja juoksin pois, Dabney kertoi.
Puuman vieraili kodin pihalla tallentui valvontakameran videolle. Dabneyn kodin lähettyvillä oli havaittu puuma vain paria päivää aikaisemmin.
– On todennäköistä, että kyseessä oli sama kissapeto. Varmaa se ei kuitenkaan ole, kertoi Pasadena Humane Society -eläinsuojelujärjestö Kevin McManuse uutismedialle.
Puumat ovat Pasadenassa harvinainen näky.
McManusen mukaan puumat ovat Pasadenassa harvinainen näky. Hän kuitenkin epäilee, että puumia on alkanut liikkua alueella taannoisten metsäpalojen tuhottua niiden aiempaa elinympäristöä.
Villieläinasiantuntijoiden mukaan puuman voi yrittää pelästyttää pois näyttämällä mahdollisimman isolta ja päästelemällä voimakasta ääntä. Dabney kertoo tarkistavansa jatkossa tonttinsa tarkkaan pihalle astuessaan.
– Puuma näytti nälkäiseltä. Minun kävi sitä sääliksi, mutta ei kuitenkaan kovin paljon, Dabney kuvaili tuntemuksiaan kohtaamisen aikana.
Puumaa tavataan luonnonvaraisena Pohjois-, Keski- ja Etelä-Amerikassa. Levinneisyysalue ulottuu Kanadasta aina Etelä-Amerikan eteläisimmille seuduille saakka.
Lähde: ABC 7
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten puuma tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.