Ritari Ässä -televisiosarjassa seurattiin David Hasselhoffin näyttelemän Michael Knightin ja hänen ihmeautonsa KITTin seikkailuja. Sarja nautti aikoinaan suuresta suosiosta muun muassa Suomessa.
Nyt Ritari Ässän KITT-auton näköisversiolle on annettu sakkoja ylinopeudesta New Yorkissa. Asia tuli melkoisena yllätyksenä, sillä auto on ollut vuosien ajan esillä Yhdysvaltojen Illinoisin osavaltiossa The Volo Museum -automuseossa.
Musta Trans Am rekisteritunnuksella KNIGHT
Ylinopeussakon suuruus on 50 dollaria, eli noin 43 euroa. Auton kerrotaan kulkeneen 59 kilometrin tuntinopeudella 40 km/h nopeusrajoituksen alueella Brooklynissä, kertoo Associated Press.
Ylinopeussakko oli ohjattu The Volo Museumille. Sakon mukana oli nopeusvalvontakameran ottama kuva, jossa nähdään KNIGHT-rekisterikilvellä varustettu musta Trans Am -auto.
Rekisterikilpi on sama, kuin museossa esillä olevassa autossa. Rekisterikilpi on yhdistetty myös viiteen muuhun maksamattomaan ylinopeussakkoon New Yorkissa vuodesta 2024 lähtien.
– On mielenkiintoista, että meidät on sidottu laillisesti elokuvarekvisiittaan, museon markkinointipäällikkö Jim Wojdyla kertoi uutistoimistolle.
Haluaisimme tietää, kuka tämä Ritari Ässä -tyyppi on.
Wojdylan mukaan tiedossa ei ole, miten sakko on ohjattu museolle. Museo on hakenut oikaisuvaatimusta asiasta.
– Haluaisimme tietää, kuka tämä Ritari Ässä -tyyppi on, sillä olemme selvästi samanlaista porukkaa. Meitä kiinnostaa, onko kyseinen auto museosta vai jonkun harrastajan rakentama. Se näyttää erittäin uskolliselta tv-sarjalle, Wojdyla kertoi.
Ritari Ässä -sarjaa varten valmistettiin aikoinaan yhteensä noin 20 KITT-autoa. Alkuperäisistä autoista vain viisi on säilynyt tähän päivään saakka.
Ritari Ässän KITT-autosta on tehty vuosien saatossa lukuisia jäljennöksiä. Yksi oman KITTin rakennuttaneista faneista on suomalainen laulaja ja lauluntekijä Anssi Kela, joka on esitellyt omaa näyttävää menopeliään Instagram-tilillään.
Lähde: Associated Press
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten auto, David Hasselhoff tai laajemmin samasta aihealueesta Autot -osioistamme.
PS: Lue lisää autoista Tyyliniekka.fi -verkkolehdestä.