Juontaja Niko Saarinen ja entinen uutisankkuri Keijo ”Keke” Leppänen yhdistävät voimansa. Kaksikko juontaa syksyllä alkavaa uutuusohjelmaa, kertoo MTV.
MTV paljasti tiistaina 9. kesäkuuta alkusyksyn 2026 ohjelmakattauksen. Ruuduille palaavien tuttujen sarjojen joukossa on uutuusohjelma Suomen älyttömin julkkis, jonka juontajina Saarinen ja Leppänen toimivat.
Kilpailu, jota ei haluta voittaa
Suomen älyttömintä julkkista kuvaillaan kilpailuksi, jota kukaan ei halua voittaa. Visailun okaisessa jaksossa kymmenen julkisuudesta tuttua henkilöä yrittää kaikin keinoin karttaa Suomen älyttömin julkkis -titteliä.
Kilpailijat laitetaan tiedotteen mukaan testiin asioissa, jotka saattavat osoittautua odotettua haastavammiksi. Mukana on useita erilaisia tehtäviä, joiden suorittamistavat vaihtelevat.
Julkisuudesta tuttujen kilpailijoiden älynystyrät joutuvat koetukselle eteen tulevissa haasteissa. Samalla ohjelmassa päästään kurkistamaan tarkemmin kilpailijoiden ajatteluun ja ongelmanratkaisukykyihin. Parhaiten suoriutunut osallistuja pääsee lähtemään jokaisen jakson päätteeksi kotiin. Muiden matka kilpailussa sen sijaan jatkuu.
Suomalaisversio maailmalla hitiksi nousseesta norjalaisesta ohjelmaformaatista.
Suomen älyttömin julkkis on suomalaisversio maailmalla hitiksi nousseesta norjalaisesta ohjelmaformaatista. Ohjelmasta on kuvattu paikallisia versioita jo kymmenessä maassa, ja ne rikkovat MTV:n mukaan katsojaennätyksiä eri puolilla Eurooppaa.
Alkuperäinen norjalaisohjelma on nimeltään Norges dummeste, eli Norjan tyhmin. Sarjasta saa tänä kesänä alkunsa myös Nation’s Dumbest, eli Kansakunnan tyhmin -niminen yhdysvaltalaisversio, kertoo Deadline.
Niko Saarinen tunnetaan muun muassa NRJ:n Saarinen Shöy -aamuohjelman ja Nikotellen-podcastin juontajana. Radiogaalassa vuoden radiojuontajana palkittu Saarinen on myös nähty televisiossa muun muassa Selviytyjät Suomi, Farmi Suomi ja Masked Singer Suomi -ohjelmissa.
Keijo ”Keke” Leppänen työskenteli uutisankkurina MTV:llä vuodesta 1994 lähtien. Leppänen jäi eläkkeelle syksyllä 2024.
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Keijo Leppänen, Niko Saarinen tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.