Monelle tavarat ovat paljon muutakin kuin käyttöesineitä. Ne voivat herättää nostalgiaa ja iloa, mutta samalla myös stressiä ja jopa riitoja parisuhteessa. Tämä käy ilmi Cityvaraston teettämästä kyselytutkimuksesta.
Tutkimuksen mukaan yli puolet suomalaisista kokee omistavansa liikaa tavaraa. Tavaramäärä lisää stressiä 36 prosentilla vastaajista. Sen sijaan joka viides kertoo, että ei ole pysty rentoutumaan kotonaan tavaroiden tai säilytystilan puutteen vuoksi.
Tavaroiden hamstraamisen syy selvisi
Silti tavaroista luopuminen ei ole helppoa. Vastaajista 42 prosenttia kertoo tavaroiden herättävän nostalgiaa ja 39 prosenttia iloa. Toisaalta neljännes kokee niiden aiheuttavan stressiä ja lähes joka viides ahdistusta.
– Tavarat eivät ole niin neutraali asia kuin voisi kuvitella. Ne herättävät meissä enemmän tunteita kuin uskommekaan, sekä hyviä että huonoja. On täysin luonnollista haluta vaalia muistoja, jotka kulkevat tavaroidemme mukana, Cityvaraston myynti- ja markkinointijohtaja Elina Himberg sanoo tiedotteessa.
Tavarat näkyvät myös parisuhteessa. Parisuhteessa elävistä 28 prosenttia kertoo riidelleensä tavaroista tai niiden säilyttämisestä viimeisen puolen vuoden aikana. Kun vastaajilta kysyttiin yleisimpiä riidanaiheita, tavarat nousivat kolmannelle sijalle heti kotitöiden ja rahan jälkeen. Tavaroissa ärsyttää se, että ne lojuvat, niitä on liikaa tai ne eivät ole omilla paikoillaan.
Kesäloma voi kuitenkin tarjota hyvän mahdollisuuden tarttua tavarapaljouteen ilman, että koko koti täytyy järjestää yhdellä kertaa. Sen sijaan, että projektiin varaisi kokonaisen viikonlopun, urakkaa voi pilkkoa pieniin osiin.
Kuukauden kesäloman aikana tällaisia puolen tunnin hetkiä kertyy jo 15 tuntia.
Esimerkiksi puolen tunnin käyttäminen päivittäin yhden laatikon, kaapin tai hyllyn läpikäymiseen voi viedä projektia tasaisesti eteenpäin. Kuukauden kesäloman aikana tällaisia puolen tunnin hetkiä kertyy jo 15 tuntia. Tämä riittää usein rsiihen, että suuri osa kodista tulee käytyä läpi.
Cityvaraston toimeksiannosta tehdyn YouGovin kyselyn mukaan tavarat korostuvat erityisesti elämän murroskohdissa, kuten muuton, eron tai lasten kotoa muuttamisen yhteydessä. Tutkimukseen vastasi 1.355 suomalaista eri puolilta maata.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten astiakaappi, koti tai laajemmin samasta aihealueesta Koti & Asuminen -osioistamme.