Honor 600 Smart 5G voidaan pudottaa 2,5 metristä

Digi Toimittaja:

Teknologiayhtiö Honor on tuonut uuden markkinoille poikkeuksellisen kestäväksi suunnitellun matkapuhelimensa. Honor 600 Smart 5G kestää valmistajan mukaan pudotuksen peräti 2,5 metristä.

Honorin uutuus pitää kestävyyden lisäksi sisällään pitkälle vietyjä tekoälyominaisuuksia ja erillisen painikkeen tekoälyn käyttämiseksi. Puhelin on myös vedenkestävä, joten sen kerrotaan kestävän yleisestikin melko aktiivista käyttöä.

Tavallista kestävämpi puhelin

Ensi maanantaina julkistettava uusi laite on suunniteltu erittäin pitkäikäiseksi puhelimeksi. Se on varustettu tavallista suuremmalla 7700 mAh akulla, mikä tarkoittaa useiden päivien käyttöaikaa yhdellä latauksella. Lisäksi akun luvataan toimivan peräti kuuden vuoden ajan.

Laite sai jo ennen julkaisuaan SGS:n pudotustestissä viisi tähteä. Puhelin kestää pudotuksen jopa 2,5 metrin korkeudelta, joten tavallisen kädestä lipsahtamisen ei pitäisi rikkoa puhelinta. Laitetta voi käyttää myös märillä käsillä ja sateessa, sillä siinä on wet hand -toiminto.

Moni matkapuhelin hiipuu kovissa pakkasissa, jolloin myös akun kulutus kasvaa usein huomattavasti. Honor lupaa, että sen uutuus toimii tehokkaasti -30°C pakkasesta huolimatta 50°C helteeseen. Akku latautuu 45 watin Honorin omalla pikalatauksella.

Honor 600 Smartin ulospäin näkyvin uutuus on kuitenkin tekoälypainike, josta on pääsy moniin älykkäisiin toimintoihin ja esimerkiksi kameraan. Painikkeen toimintoja voi muokata haluamikseen, joten sen kautta voi saada nopean pääsyn vaikkapa kalenteriin tai muistiinpanoihin. Painikkeen lyhyt painallus ohjaa käyttäjän hänen itsensä valitsemaan sovellukseen ja pitkä painallus avaa laitteen tekoälyä käyttävät toiminnot.

Tekoälypainikkeesta on pääsy moniin älykkäisiin toimintoihin.

Uutuuslaitteessa on käyttöjärjestelmänä MagicOS 10. Tallennustilaa siinä on vain 128 gigaa, mikä voi tuoda hieman haasteita ahkerimmille kuvaajille. Tämän laitteen hintaluokassa tallennustilaa on kuitenkin harvoin tätä enemmän. Uutuus tulee myyntiin Suomessa 299 euron hintaan.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Digi -osioistamme.