Hallitus on uudistanut työttömien oikeuksia merkittävällä tavalla, kun lakimuutoksen myötä työttömät saavat jatkossa opiskella aiempaa laajemmin.
25-vuotta täyttäneet työttömät työnhakijat saavat nyt opiskella avoimia korkeakouluopintoja ilman, että opiskelu vaikuttaa työttömyysturvaan ja että siitä täytyy tehdä selvityksiä viranomaisille.
Opiskelusta ei enää rankaista
Muutos astui voimaan tällä viikolla, eli se koskee 1. heinäkuuta tai sen jälkeen alkavia opintoja. Muutos koskee opintoja yliopistoissa, ammattikorkeakouluissa, kansalaisopistoissa ja kesäyliopistoissa tapahtuvia avoimia opintoja.
Muutos on monin tavoin merkittävä, eikä vähiten siksi, että työttömien on tärkeää saada halutessaan kartuttaa omaa osaamistaan työttömyyden aikana ja jopa hankkia uusia ammatteja. Jatkossa opiskeluista ei tarvitse enää tehdä erillisiä selvityksiä työvoimaviranomaisille tai KEHA-keskukselle.
Muut velvollisuudet esimerkiksi työnhausta kuitenkin säilyvät nykyisellään, eli myös opintojen aikana henkilön tulee hakea aktiivisesti työmahdollisuuksia ja hänen tulee olla valmis vastaanottamaan kokoaikatyötä. Myös työllistämistä edistäviin palveluihin tulee olla valmiina osallistumaan, jos niitä tarjotaan.
– Työnhakijan näkökulmasta opintojen vaikutus työttömyysturvaoikeuteen on aiempaa ennakoitavampaa. Hallinnollinen taakka vähenee, kun työnhakijan ei tarvitse ilmoittaa avoimista opinnoistaan työvoimaviranomaiselle, työ- ja elinkeinoministeriö kommentoi muutosta.
Työnhakijan ei tarvitse ilmoittaa avoimista opinnoistaan työvoimaviranomaiselle.
Elinikäinen oppiminen on hallitusohjelman tärkeä teema, ja monilla työttömillä onkin ollut tarve kartuttaa osaamistaan paitsi omasta alastaan myös laajemmin, jotta työtä voisi jatkossa saada helpommin joko omalta tai uudelta alalta. Opiskelu antaa myös sisältöä ja merkitystä arkeen.
Lähteet: Työ- ja elinkeinoministeriö, Kela
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten työ, työttömyys tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.