EU-rahoja valunut valtavaan korruptiovyyhtiin – 10 henkilöä myönsi teon

Uutiset Toimittaja:

Julkisten kilpailutusten ja hankintojen tarkoituksena on varmistaa, että veronmaksajien rahat käytetään mahdollisimman tehokkaasti, avoimesti ja tasapuolisesti.

Toisin sanoen kaukana ovat ajat, jolloin kaikki palvelut ostetaan kavereiden tai sukulaisten firmoilta. Kaikilla yrityksillä pitäisi olla yhtäläinen mahdollisuus kilpailla hankinnoista.

Järjestelmän perusajatus murenee

Euroopan unionin alueella on sääntö, että kilpailutusten voittajaksi pitäisi valikoitua tarjous, joka täyttää asetetut ehdot parhaiten.

Jos kilpailutuksen voittaja on päätetty etukäteen tai päätöksiin vaikutetaan lahjuksilla, koko järjestelmän perusajatus murenee ja veronmaksajat voivat päätyä maksamaan palveluista enemmän kuin olisi tarpeen. Silloin kyse on korruptiosta.

Suomessa korruptio on rakenteellisempaa ja siten vaikeammin paljastettavaa. Muualla Euroopassa turvaudutaan edelleen vanhanaikaisiin menetelmiin, jossa kilpailutuksen voittaja maksaa valitsijalle jonkinlaisen korvauksen.

Kymmenen ihmistä on myöntänyt syyllisyytensä julkisiin hankintoihin liittyvässä korruptio- ja petosvyyhdissä Tšekissä. Tapausta tutkii Euroopan syyttäjänvirasto EPPO. Syyttäjäkoneisto vastaa EU:n taloudellisiin etuihin kohdistuvien rikosten tutkinnasta.

Yksi syyllisyytensä myöntäneistä on Moravia-Sleesian alueen entinen varakuvernööri.

Tutkinnan mukaan vuosina 2020–2023 järjestettyjä kilpailutuksia manipuloitiin siten, että ennalta valitut yritykset saivat urakat. Vastineeksi yritykset maksoivat lahjuksia hankinnoista päättäneille henkilöille.

Kilpailutukset liittyivät muun muassa teiden puhdistamiseen ja markkinointipalveluihin. Osa hankkeista rahoitettiin EU-varoin, minkä vuoksi asia kuuluu Euroopan syyttäjänviraston toimivaltaan.

Yksi syyllisyytensä myöntäneistä on Moravia-Sleesian alueen entinen varakuvernööri. Hänen kanssaan on sovittu ehdollisesta kolmen vuoden vankeusrangaistuksesta, viiden vuoden koeajasta sekä noin 103.000 euron suuruisesta rahallisesta seuraamuksesta. Lisäksi häneltä kielletään määräajaksi osallistuminen julkisiin hankintoihin ja tukien hakemiseen.

Myös yhdeksän muuta syytettyä on hyväksynyt syyteneuvotteluratkaisun. Neuvotteluihin on sisältynyt tuomiona ehdollisia vankeusrangaistuksia ja rahallisia seuraamuksia.

Urakat päätyivät lahjuksia maksaneille toimijoille

Tutkinnan mukaan korruptio perustui tuttuun ja perinteisempään toimintamalliin, jossa kilpailutus järjestettiin näennäisesti avoimena, mutta voittaja oli käytännössä päätetty etukäteen.

Näin veronmaksajien ja EU:n rahoja ei välttämättä käytetty edullisimpaan tarjoukseen, vaan urakat päätyivät lahjuksia maksaneille toimijoille. Joskus urakoitsijoilla voi olla aloitushinta halvempi, mutta erilaisten porsaanreikien takia he saavat lypsettyä lisärahoitusta kerta toisensa jälkeen.

Kaikkien syytettyjen kanssa tehdyt sopimukset odottavat vielä tuomioistuimen hyväksyntää. Tämä on kuitenkin loistavana varoituksena suomalaisille kuntapoliitikoille ja viranhaltijoille siitä, että EPPO pääsee aika hyvin vilunkipelistä kärryille mikäli tilanne niin vaatii.

Lähde: EPPO

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.