Optinen harha sotkee näkökykyä – uskallatko katsoa?

Viihdeuutiset Toimittaja:

Tiedefoorumi on julkaissut netissä videon, joka aiheuttaa katsojilleen aistiharhoja. Tutkijat ovat kehittäneet videon tarkkaillakseen koehenkilöiden kokemia hallusinaatioita illuusion avulla. Havaintoharha syntyy, kun aistiärsykkeen osat vääristävät kokonaisuuden.

Youtube
Youtube

Herkimmät saattavat saada havaintoharhaoireita jo videon katsomisen aikana, mutta vaikuttavimmat hallusinaatiot seuraavat vasta videon katsomisen jälkeen. Näköaistiharhan johdosta katsojasta saattaa yllättäen näyttää siltä, että paikoillaan olevat esineet alkavat liikkua. Illuusioiden alkuperä juontaa juurensa Antiikin Kreikkaan. Muun muassa muinainen arkkitehtuuri hyödynsi illuusioita rakennusten suunnittelussa ja toteutuksessa.

Daily Mail -lehden mukaan tutkijoiden julkaisema video saa aikaan vahvoja seurauksia. Herkimmät saattavat voida pahoin katsottuaan videon. Pyörivien spiraalien tuijottaminen on monelle hypnoottinen kokemus. Uskallatko sinä katsoa videon?

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.