Maanjäristys iskee Kaliforniaan – uutuusleffan trailerista voi tulla totta

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Toimintatähti The Rock, eli Dwayne Johnson, on yksi parhaiten menestyneistä wrestling-kehät näyttelemiseen vaihtaneista tähdistä. Tosielämässään lempeäksi herraksi kuvattu näyttelijä paljasti taannoin olevansa mukana tulevassa Baywatch-elokuvassa.

YouTube
YouTube

Dwayne Johnson nähdään pian myös San Andreas -nimisessä katastrofielokuvassa. Nimestään huolimatta se ei sijoitu Grand Theft Auton maailmaan. Sen sijaan elokuva kertoo Kaliforniaa uhkaavasta, kaikkien aikojen tuhoisimmasta maanjäristyksestä, jonka uhka on todellinen ja vakava.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Onneksi tässä elokuvassa paikalle osuu The Rock, jonka lisäksi ensi toukokuussa Yhdysvaltain ensi-iltansa saavassa elokuvassa ovat mukana Paul Giamatti ja Alexandra Daddario. Elokuva saa ensi-iltansa 29. toukokuuta 2015.

The Rockilla on mennyt uran puolesta kiitettävästi, sillä hän tienasi viime vuonna Hollywoodin miesnäyttelijöistä toiseksi eniten. Johnsonin ensimmäinen varsinainen menestysleffa oli vuonna 2002 ensi-iltansa saanut Skorpionikuningas, josta hän sai yli viiden miljoonan tilin. Viime vuonna The Rock nähtiin elokuvissa Pain and Gain, G.I. Joe: Retaliation ja Fast and the Furious 6.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.