10-vuotias tyttö menehtyi syöpään – sitten posti alkoi tuoda yllätyksiä

10-vuotias Lily-Mae McKinstry menehtyi syöpään marraskuussa, mutta häneltä saapuu edelleen joululahjoja perheelleen. Tyttö käytti ennen kuolemaansa salaa isänsä pankkikorttia ostaakseen perheelleen joululahjoja.

------

Tyttö oli ottanut salaa isänsä pankkikortin ja tehnyt sillä ostoksia internetistä. Tyttö on jo kuollut, mutta perheenjäsenet ovat saaneet hänen ostamiaan lahjoja postissa. Lily-Maen äiti Vicky on kertonut Daily Mail -lehdelle, että paketteja saapuu muutaman päivän välein.

Pakettien avaaminen on aina vähän surullista, mutta myös lohduttavaa. Tähän mennessä tyttö on lähettänyt värikkäitä bandanas-huiveja, veljelleen kanapuvun sekä pehmolelunalleja, jotka hän saa itse koota.

Lily-Maen vanhemmat kuvailevat tyttöä kovin ajattelevaiseksi ja järjestelmälliseksi. Tyttö jätti rakkailleen lahjojen lisäksi myös käsin kirjoitettuja kiitoskortteja ja omatekoisen testamentin, jossa hän jättää kaikki vaatteensa köyhille lapsille.