Näin Hurjapäät-elokuvan temput päättyisivät oikeasti – piirretty ei herkimmille

Toimintaelokuvissa hurjia kohtauksia liioitellaan ja niissä näkyvät stuntit ovat sellaisia, joita tosielämässä kukaan ei pystyisi suorittamaan. Hurjapäät -elokuvien kaikki osat ovat täynnä uskomattomia temppuja, jotka ovat jopa liiankin uskomattomia.

MAINOS
MAINOS PÄÄTTYY

CollegeHumor julkaisi YouTube-tilillään lyhyen piirroselokuvan siitä, miten Hurjapäät-elokuvien toimintakohtaukset menisivät tosielämässä. Kohtaukset on toistettu piirroshahmojen avulla melko graafisesti, mutta kohtaukset saavat silti nauramaan kaikessa tragikoomisuudessaan.

Hahmojen suuhun on laitettu elokuvasta tuttuja lausahduksia, minkä vuoksi temppujen pieleen meneminen joka käänteessä tuntuu huvittavalta. Ei kai kukaan oikeasti kuvitellutkaan, että esimerkiksi autoilla lentokoneesta laskuvarjojen varassa hyppääminen voisi päättyä hyvin.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten , tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.