Hollantilainen perhe oli keksinyt hauskan tavan aktivoida koiransa ongelmanratkaisukykyä. Perheenjäsenet olivat yhdessä nikkaroineet koiralla haastavan älypelin, jossa koira sai palkkioksi herkkuja ratkaisemalla pulman.
Yksinkertainen peli oli rakennettu puulaudoista, metallitangosta ja tyhjistä muovipulloista. Perhe kuvasi videolle koiransa reaktion, kun se näki älypelin. Koiran uteliaan katseen perusteella voisi luulla, että sen aivoissa alkoi raksuttaa ja se yritti miettiä, kuinka herkut saisi pulloista pois.
Perheen rakentama älypeli on nerokas, sillä koira ei voi pelkkää voimaa käyttämällä huijata itselleen herkkuja. Sen täytyy älyllisesti pohtia, miten asia ratkaistaan. Kekseliäs hännänheiluttaja ratkaisi pulman hetkessä. Vaikka vastaavanlaisia koirien älypelejä on myynnissä useissa eläinliikkeissä, on videolla nähty peli helppo nikkaroida myös itse.