BB: Yhteissängyn seksisessio herätti asukkaita

Big Brother Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Eilen jälleen samalle puolelle Big Brother -talossa päätyneet BB-Esa J ja BB-Minna pääsivät heti läheisyyden makuun paratiisin yhteisessä makuuhuoneessa. Peitto alkoi heilua yön tunteina, vaikka samassa sängyssä nukkui myös muita.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Varsinaiseen aktiin peiton alla ei taidettu päästä, mutta kädet kävivät vauhdikkaasti. Lopulta esimerkiksi BB-Sami ja BB-Esa A havahtuivat hereille vierustovereidensa puuhien takia, eivätkä ilmeisesti pitäneet näkemästään. Esa J ja Minna tyytyivät kuitenkin naureskelemaan tapahtuneelle ja suuntasivat ulos tupakalle. Esa J ihmetteli miksi muiden asukkaiden reaktioista pitäisi välittää.

– No eihän se periaatteessa mitään haittaa. Oishan se vaan kohteliasta olla hässimättä yhteisessä sängyssä, Minna vastasi.

Lopulta myös Esa J myönsi, että peiton heiluttaminen yhteissängyssä on epäkohteliasta. BB-pari oli kuitenkin aiemmin päivällä toivonut pääsevänsä yhdessä sviittiin, mutta toivetta ei ainakaan vielä toteutettu. Pari päätti esittää pyynnön uudelleen tänään.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Big Brother -osioistamme.