Viinaralliauto esiteltiin – vauhdittaa alkoholilain käsittelyä

Viihdeuutiset Toimittaja:

Facebookista noin kaksi vuotta sitten alkunsa saanut yli 33.000 jäsenen Tolkku käteen -yhteisö perustettiin luomaan painetta vapaamman alkoholipolitiikan puolesta. Nyt yhteisö on käynnistänyt joukkorahoituskampanjan, jossa rakenneaan verkkoon virtuaalinen Viinaralliauto.

Sosiaali- ja terveysministeriö järjesti kolme viikkoa sitten alkoholilain uudistusta koskevan kuulemistilaisuuden, johon kutsun saivat raittius- ja terveysjärjestöjen sekä elinkenoelämän edustajat. STM:n tavoitteena on saada sosiaalisen paineen takia jo vuosia siirtyneen lain ensimmäinen versio lausuntokierrokselle ensi vuoden helmikuussa.

Viinaralliauto-kampanjalla pyritään herättämään niin kansalaisia kuin päättäjiä huomioimaan mitä uuden alkoholilain tulisi pitää sisällään. Viinaralliauto tuhotaan symbolisesti kansalaistilaisuudessa alkoholilain lähtiessä lausuntokierrokselle.

Tolkku käteen -yhteisön mukaan vuoden alussa voimaantulleet mietojen juomien mainontaa koskevat säännökset yllättivät myös päättäjät. Lukuisat tiukentavien sääntöjen puolesta äänestäneet peruivat jälkikäteen kantansa huomattuaan mitä asia käytännössä merkitsee. Tolkku käteen -yhteisön kampanjassa ajamat asiat ovat seuraavat:

– Panimoille ulosmyyntioikeus suoraan valmistuspaikalta.
– Enintään 22 prosenttia vahvat juomat päivittäistavarakauppoihin.
– Alkoholiveron laskeminen ja sen myötä viinarallin lopettaminen.
– Ravintoloiden aukioloaikojen vapauttaminen.
– Ravintoloiden arvonlisäveron alentaminen myös juomatuotteilta.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.