Yhdeksänvuotias kiinalaispoika oli pudonnut kahden rakennuksen väliin leikkiessään Foshanissa, Kiinassa. Poika oli jäänyt seinien väliin jumiin ja hän oli alkanut huutaa ja itkeä. Onneksi lähistöllä olleet ihmiset kuulivat pojan avunpyynnöt ja pelastuslaitos hälytettiin paikalle.
Daily Mail -lehden mukaan poika oli sen verran tiiviisti seinien välissä, että pelastuskeinot olivat vähissä. Poika nimittäin saattaisi loukkaantua, jos hänet yritettäisiin väkisin nostaa ylös seinien välistä. Pelastustyöntekijät alkoivat purkaa tiiliseinää, jotta poika saataisiin vapautettua seinien puristuksesta.
Kuin ihmeen kaupalla poika pelastui vähäisellä loukkaantumisella. Pelastustyöntekijät kantoivat pojan ensihoitajien luo ja hänet vietiin sairaalaan tarkistettavaksi. Lääkäreiden mukaan poika tulee toipumaan koettelemuksestaan.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Kiina, lapsi poika tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.