Verkossa nähdään toisinaan kuvia joko tarkoituksella tai vahingossa syntyneistä optisista illuusioista. Nyt sosiaalisen median käyttäjiä on hämmästyttänyt kuva naisesta, jonka vartalo vaikuttaa kadonneen johonkin. Reddit-sivustolla jaetussa kuvassa nähdään uima-altaassa oleva nainen.
Otos kuitenkin näyttää siltä, kuin naisen jalat kasvaisivat suoraan hänen päästään.
Vesi tunnetusti taittaa valoa, mikä selittää naisen vääristyneen muodon pinnalta otetussa kuvassa. Kuva on ehtinyt herättämään verkossa runsaasti hämmennystä, ja sitä onkin katsottu Imgur-sivustolla noin vuorokauden aikana yli miljoona kertaa.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten optinen harha tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.