Yllätyskäänne: Conan O’Brien tekee jatkossakin ohjelmaa NBC-kanavalle!

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Perjantaina viimeisen The Tonight Show -lähetyksensä juontanut Conan O’Brien ei ilmeisesti olekaan aivan niin huonoissa väleissä NBC-television kanssa kuin on tähän asti kerrottu ja Conanin omista puheista on voitu päätellä.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Tuoreimpien tietojen mukaan O’Brienin ja NBC:n yhteistyö on nimittäin mahdollisesti jatkumassa hyvinkin hedelmällisenä, sillä kanavan kerrotaan tilanneen uuden draamasarjan pilottijakson O’Brienin yritykseltä. Suosikkijuontajan tuotantoyhtiö Conaco työstää tunnin pituisen esittelyjakson uudesta sarjasta, josta käytetään työnimeä Justice.

Asiasta kertoneen Hollywood.com -julkaisun mukaan sarja liittyy lakiin ja siinä on yksi merkittävällä tavalla esiin nouseva päätähti. Sarjassa tullaan seuraamaan Korkeimman oikeuden tuomaria, joka eroaa tehtävästään aloittaakseen oman yrityksen. Conan O’Brien ja hänen yhtiökumppaninsa Jeff Ross ja David Kissinger toimivat sarjan tuottajina.

Joidenkin tietojen mukaan NBC olisi kiinostunut tilaamaan yhtiöltä vielä toisenkin pilotin, The Pink House -nimisestä ohjelmasta.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.