Povipommi Jordan, eli Katie Price, jatkaa ansioituneesti valitsemallaan kohuotsikoiden tiellä, ja on jälleen onnistunut pahoittamaan myös ex-aviomiehensä ja lastensa isän mielen. Tällä kertaa Katie on päättänyt meikata kaksivuotiaan Princess-tyttärensä ja mennyt ehkä hieman liian pitkälle.
Kyseessä ei ollut mikään pieni huulipunan kokeileminen, vaan pikkutyttö sai kasvoilleen lähes täyden meikin irtoripsineen päivineen. Daily Mail -lehden haltuunsa saamassa ja julkaisemassa kuvassa vaaleahiuksinen Princess nähdään nukkemaisena pikkuneitinä. Katso kuva tästä.
Lehden mukaan Katie Price julkaisi kyseisen kuvan Facebook-profiilissaan. Lapsen isä Peter Andre vuodatti puolestaan raivoaan Twitter-mikroblogissaan. Myös hänen tiedottajansa kommentoi kuvakohua lehdelle.
– Peter ei missään nimessä hyväksy mitään tällaista. Hän on jo aiemmin kertonut vihaavansa sitä että Katie värjää Junior-poikansa hiuksia ja suoristaa Princessin hiuksia.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Katie Price tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.