Vauva maistoi suolakurkkua – ilme kertoi kaiken

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Verkossa on paljon hauskoja videoita tilanteista, joissa vanhemmat ovat antaneet pienille lapsille uusia makuja maistettavaksi. Varsinkin happamien makujen maistaminen ensimmäistä kertaa saa yleensä melko hulvattomia reaktioita vauvoissa aikaan.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Nyt pienen Mason-pojan kasvamista kuvaavat vanhemmat ovat julkaisseet The McAllisters -kanavallaan videon, jossa nähdään kun pieni poika maistaa ensimmäistä kertaa suolakurkkua. Suolakurkun maku yllättää pikkuisen heti, ja Masonin ilme onkin sen mukainen.

Maison ilmehtii hauskasti maistellessaan voimakkaan makuista suolakurkkua. Vanhempien hämmästykseksi vauva haukkaa siitä aina palan toisensa jälkeen vaikka näyttääkin siltä, että poika ei pidä mausta. Vanhemmat uskovat vauvan aina unohtavan maun pistävyyden hetkeksi, kunnes Maison päättää ottaa uuden haukun ja yllättyy taas täysin suolakurkun mausta.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.