Tavalla tai toisella valtavirrasta poikkeavien ihmisten käyttäminen mainonnassa on yleistynyt viime vuosina selvästi, kun erilaisuuden hyväksyminen on tullut arkipäiväiseksi yhä useammalle ihmiselle. Nyt leluyhtiö Fisher-Price on pestannut uuteen mainokseensa down-lapsi Lili Boglarka Havasin.
Lilin mukanaolo mainoksessa on otettu vastaan innolla, sillä hellyttävä pikkutyttö on saanut jo kovasti positiivista palautetta sosiaalisessa mediassa. Fisher-Price ei suinkaan ole ensimmäinen yhtiö, jonka mainoksissa erilaisia ihmisiä on käytetty. Esimerkiksi Targetin Halloween.mainoksessa nähtiin taannoin tyttö pyörätuolissa ja K-Mart Australian mainoksessa nähtiin niin ikään down-tyttö.


Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten lapset, lapsi, taapero tyttö tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.