Kasvattaja väitti rotukissaa nirsoksi – kerjää jokaista suupalaa

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Kissanomistaja oli saanut kissaansa kasvattajalta hakiessaan kuulla, että hänen tuleva lemmikkinsä on hyvin nirso ruoan suhteen. Kasvattaja oli sanonut, että kissa syö vain Royal Canin -aterioita eikä sille kelpaa mikään muu. Kasvattaja oli kuitenkin hyvin väärässä.

Omistaja on kuvannut kissansa käytöstä hauskalle videolle, josta nähdään, että kissalle kelpaa aivan kaikki syötäväksi tarkoitettu. Minkä tahansa kissanruokapussukan omistaja ottaakaan esille, kissa jo asettautuu ihmisen eteen kerjäysasentoon ja alkaa sutimaan tassuillaan ilmaa sen merkiksi, että se haluaa syödä kyseistä ruokaa.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Video todistaa, että tälle kissalle kelpaa aivan kaikki mitä sille tarjotaan ja ei tarjota. Kissa kerjää omistajan vieressä myös kaikkea ihmisen ruokaa ja käyttäytyy lähes samalla tavalla kuin koira, joka anelee sohvan vieressä itselleen herkkupalaa omistajansa lautaselta.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.