Lupaus

Elokuvat · Stara.fi

Lupaus on tärkeä elokuva, joka kertoo lottien sodan aikana tekemistä uhrauksista. Sotilaiden lisäksi myös Lotta Svärd järjestön yli 200.000 naista taisteli osaltaan Suomen itsenäisyyden puolesta – pääosin ilman aseita.

Sodan jälkeen Lotta Svärd -järjestö lopetettiin valvontakomission päätöksellä ja siitä lähtien lotat ovat jääneet vaille ansaitsemaansa huomiota ja arvostusta, ja mukaan on mahtunut myös häpeän vuosia. Onneksi nykymaailmassa lotat voidaan vihdoin nostaa oikealle paikalle, ja tämä elokuva on omistettu heille.

Elokuva kertoo kolmesta nuoresta naisesta, jotka sodan syttyessä päättävät liittyä lottiin. Anna (Karoliina Vanne) päätyy ilmavalvontaan, Mona (Laura Birn) eläinlääkintään ja Ruth (Hanna Lekander) kenttäsairaalaan. Jokainen heistä saa koulutuksen tehtäväänsä, mutta sotaan ei pysty täysin valmistautumaan. Kukaan heistä ei osaa edes aavistaa, mitä annettu lottalupaus tulee heiltä vaatimaan.

Lupaus kuvaa nuorten naisten vapauden kaipuuta, unelmia ja aikuistumista aikana, jolloin Suomi joutui sotaan vastaan. Se kertoo naisista, jotka työnsivät omat haaveensa syrjään ja antoivat lottalupauksen isänmaalle. Näiden naisten työllä sekä koti- että sotarintamalla oli ratkaiseva merkitys pienen maan taistelussa itsenäisyytensä puolesta.

Elokuva seuraa viittä vuotta Monan, Annan ja Ruthin elämästä vuodesta 1939 vuoteen 1944. Elokuvan on ohjannut Ilkka Vanne, joka on aiemmin työstänyt mm. elokuvat Vieraalla maalla, Lakeuden kutsu ja useita televisiosarjoja.

Elokuvan lavatus tekee vaikutuksen, sillä leffaa kuvattiin osin myös Venäjän puolella sekä Helsingin keskustassa, jossa Helsingin pommitusta kuvattiin Hietalahden torilla. Myös puvustus on onnistunut, sillä sodanaikaisia lottien pukeutumisohjeita toteltiin tarkasti. Osa puvuista on lisäksi alkuperäisiä asuja.

Kokemuksena elokuva oli vaikuttava sotaelokuva, eli kohderyhmänä on yhtä lailla miehet kuin naisetkin. Sotaa tosin seurataan lottien näkökulmasta, mikä ei muuta lainkaan sodan raadollisuutta. Tässä taitaa olla naisten Tuntematon sotilas, eli Tuntematon lotta. Lupaus on elokuva, joka pitäisi ehkä sisällyttää koulujen opetussuunnitelmaan.

Kuuntele Laura Birnin haastattelu Stara.fi podcastissa.

Ohjaaja: Ilkka Vanne



Pääosissa: Laura Birn, Hanna Lekander, Karoliina Vanne, Pertti Sveholm, Miitta Sorvali, Ilkka Villi, Kari Hietalahti, Anna-Maija Tuokko, Turkka Mastomäki



Kesto: 112 min



Ensi-ilta: 2.12.2005



Kotisivut: www.lupaus.fi

Pisteet 4/5