Huippusuosittu brittiläinen viihdeveteraani Sir Norman Wisdom on kuollut. Hän menehtyi maanantaina Isle of Manin saarella 95-vuotiaana hävittyään taistelun pitkäaikaista sairautta vastaan.
– Viimeisen kuuden kuukauden aikana Sir Norman sai useita sydänkohtauksia, jotka vaikuttivat haitallisesti hänen henkiseen ja fyysiseen terveyteensä. Hän kykeni pysymään itsenäisenä aivan viime päiville saakka, kunnes hänen terveydentilansa romahti. Hän ei kärsinyt kivuista ja nukkui pois rauhallisesti kello 18.14 tänä iltana, hoitokodin tiedotteessa kerrottiin maanantaina.
Vuonna 1915 syntynyt viihdetähti aloitti uransa 31-vuotiaana Lontoon West Endistä. Komediauran lopulta valinnut Norman Wisdom palkittiin aikanaan Vuoden tulokkaana roolistaan vuonna 1954 ensi-iltansa saaneessa elokuvassa Trouble In Store. Wisdomin kulta-aika ajoittui 1950- ja 1960-luvuille. Hän muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1966, jossa hänet palkittiin urastaan useilla palkinnoilla. Vuonna 2000 Norman Wisdom sai ritarin arvonimen.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.