Arto Halosen ohjaama elokuva Prinsessa on yltänyt alle kuudessa viikossa jo 200 000 katsojan huippulukemaan. Ensi-iltansa 10. syyskuuta saaneella elokuvalla on eilisen jälkeen kasassa yhteensä 200 740 katsojaa.
– Prinsessa on menestynyt upeasti ja 200 000 katsojan rajapyykin ylitys näin nopeasti on ollut positiivinen yllätys, toteaa myyntipäällikkö Arto Heiskanen Sandrew Metronome Distribution Finlandista.
Prinsessa on kerännyt hiljattain myös muita tunnustuksia. Ohjaaja Arto Haloselle myönnettiin vuoden 2010 Suomen mielenterveysseuran valtakunnallinen mielenterveyspalkinto ja Kansalaistoiminnan valtakunnallinen tunnustuspalkinto 2010. Parhaillaan Prinsessaa esitetään Yhdysvalloissa elokuvakriitikko Harlan Jacobsonin kuratoiman Talk Cinema -kiertueen ohjelmistossa, ja ohjaaja Arto Halonen vierailee näytöksissä.
Prinsessa-elokuvan tarina pohjautuu tositapahtumiin ja todelliseen henkilöön. Sijaiskodista toiseen riepoteltu kabareetanssija Anna Lappalainen (Katja Kukkola) päätyy mielisairaalahoitoon. Hän kertoo olevansa Prinsessa, kuninkaallinen Buckinghamin palatsista. Vaikka Prinsessa on itsekin hoidettavien joukossa, hänen elämäntehtäväkseen muodostuu lähimmäisten auttaminen.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.