Kohupaljastus: Rolling Stones oli hajota diivailuun

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Maailman suosituimpiin lukeutuva ja legendaarinen rockyhtye The Rolling Stones on tuoreen paljastuksen mukaan ollut aikoinaan hajoamisen partaalla. Syynä tulehtuneeseen tilanteeseen oli yhtyeen keulahahmo Mick Jaggerin diivaileminen.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Suosikkibändin kitaristi Keith Richards julkaisee tällä viikolla Life-nimisen elämäkertansa, jossa hän tekee monia paljastuksia yhtyeen taipaleesta ja kulissien takaisista tapahtumista. Yksi paljastus liittyy Jaggerin ylettömän suureksi kasvaneeseen egoon. Richardsin mukaan hän nimittäin luuli olevansa suurempi kuin The Rolling Stones -yhtye.

66-vuotias Keith Richards kertoi kirjansa paljastuksesta lauantaina BBC-kanavan haastattelussa. Hänen mukaansa koko yhtye oli 1980-luvulla hajoamisen partaalla Jaggerin diivailun takia. Ensin keulahahmon käytös oli vain ärsyttänyt, mutta myöhemmin se nousi jo kynnyskysymykseksi bändin jatkon kannalta. Richardsin ja Jaggerin välit olivat aikoinaan pitkään tulehtuneet, mutta nykyisin he ovat hyvissä väleissä.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.