Hollywood-tähti Charlie Sheen on ollut viime aikoina vaikeuksissa lain kanssa esimerkiksi pahoinpideltyään vaimonsa viime jouluna. Monenlaisissa henkilökohtaisissa ongelmissa viime aikoina rypenyt Hollywood-tähti tuomittiin äskettäin vankeuteen vaimonsa pahoinpitelystä. Pari on sittemmin eronnut.
Kaksi miljoonaa dollaria jaksolta Miehen puolikkaat -televisiosarjasta nykyisin tienaava tähti purki tiistaina juovuspäissään turhautumistaan New Yorkissa hotelli Plazan huoneeseen. TMZ-julkaisu on nyt saanut haltuunsa kuvasarjan, jossa hotellihuone nähdään Sheenin käsittelyn jälkeen. Katso kuvat tästä. Riehumisen aikaan huoneessa oli paikalla sinne kutsuttu nainen, jota näyttelijän kuultiin haukkuvan huoraksi.
Miehen puolikkaat -suosikkisarjan päätähti Charlie Sheen pahoinpiteli entisen vaimonsa Brooke Muellerin perheen viettäessä viime joulua Aspenissa. Vaimo sai päävamman ja joutui sairaalaan kaaduttuaan miehensä käsittelyssä päin huonekalua. Charlien kerrotaan heitelleen vaimoaan ”kuin räsynukkea”.
Pariskunnan avioerosopimus on peräti 41-sivuinen. Siinä sovitaan myös lasten yhteishuoltajuudesta. Sheen saa lapset kotiinsa kolmena viikonloppuna kuukaudessa. Lisäksi vaimo saa 55.000 dollarin elatusmaksun kuukaudessa. Sopimuksen mukaan elatusapu ei saa olla pienempi kuin mitä Sheen maksaa toiselle ex-vaimolleen Denise Richardsille. Pariskunnan asunto jää Sheenille, mutta hän maksaa vaimonsa osuudesta miljoonan.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.