Nuori poptähti-näyttelijä Taylor Momsen on ollut otsikoissa lähinnä langanlaihan olemuksensa ja liian seksikkäiksi väitettyjen poseeraustensa merkeissä sekä siksi, että hän on tehnyt rohkeita paljastuksia intiimiasioistaan.
Lokakuun alussa Taylor Momsen ikuistettiin kuvauksissa asussa, joka toi mieleen ennemminkin maksulliset naiset kuin miljoonien teinityttöjen roolimallin. Nyt sama meno on jatkunut, sillä neitokainen on poseerannut julkkisjuhlien punaisella matolla asussa ja meikeissä, jotka voisivat olla peräisin esimerkiksi zombie-elokuvan kuvauksista. Katso kuvat tästä.
17-vuotias amerikkalainen Taylor Momsen tunnetaan parhaiten Gossip Girl -televisiosarjan tähtenä. Lisäksi hän on tehnyt uraa myös mallina ja The Pretty Reckless -yhtyeensä laulajana. Näyttelemisen televisiotähti aloitti jo kolmevuotiaana mainoksista. Urallaan hän on tähän mennessä näytellyt useissa televisiosarjoissa ja elokuvissa. Mallina Taylor toimii nykyisin New Look -vaatemerkin mainoskasvona.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.